16-vuotiaan vierailu kotibileissä päättyi surullisesti Jalasjärvellä – Pahoinpideltiin törkeästi usean nuoren toimesta

Poliisi tutkii entisen Jalasjärven kunnan alueella Kurikassa aikaisin sunnuntaina 22. helmikuuta tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että 16-vuotiasta nuorta pahoinpideltiin törkeästi. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario...

Lapualla ilmitulleessa rikoskokonaisuudessa on nyt kolme uutta tutkintanimikettä – Yksi nimike koveni törkeäksi

MOTIIVI uutisoi keskiviikkona 11. helmikuuta poliisin tutkivan Lapualla ilmi tullutta epäiltyä törkeää vapaudenriistoa ja ihmiskauppaa. Pohjanmaan poliisilaitos esitti tuolloin keskiviikkona vangittavaksi kahta 1990-luvulla syntynyttä...

Pohjanmaan poliisi julkaisi alueensa tehostetun raskaan liikenteen tehovalvonnan tulokset

Poliisi suoritti valtakunnallisesti raskaan liikenteen tehovalvonnan viime viikolla. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että viisi päivää kestäneen valvonnan aikana Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella tarkastettiin kaikkiaan 142 raskasta...

Poliisi tutkii Lapualla tapahtunutta epäiltyä törkeää vapaudenriistoa ja ihmiskauppaa

Poliisi tutkii Lapualla tapahtunutta epäiltyä törkeää vapaudenriistoa ja ihmiskauppaa. Pohjanmaan poliisilaitos esitti keskiviikkona 11. helmikuuta vangittavaksi kahta 1990-luvulla syntynyttä henkilöä, naista ja miestä. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi kohtasi ”iglun” Seinäjoen liikenteessä – Nuori kuljettaja sai ajokieltoa

Pohjanmaan poliisin partio kohtasi Seinäjoen liikenteessä sunnuntaina 1. helmikuuta ns. iglun, eli henkilöauton, jonka lasit olivat jäässä. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että autoa kuljetti hieman...

Teuvalla murtauduttiin kauppaan ja Närpiössä koneliikkeeseen – Poliisi pyytää havaintoja

Pohjanmaan poliisi tutkii torstain vastaisena yönä 5. helmikuuta tehtyjä murtoja Teuvalla ja Närpiössä. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että Teuvalla murtauduttiin kauppaan ja Närpiössä koneliikkeeseen. Teuvan tapauksessa...

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista useista törkeistä omaisuusrikoksista koko Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella

Poliisi tutkii useita Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella tapahtuneita epäiltyjä törkeitä varkauksia, joista epäillään noin 40-vuotiasta naista. Poliisin mukaan rikosepäilyt kohdistuvat koko Pohjanmaan poliisilaitoksen alueelle, eli...

Nuori kaksikko häiriköi Seinäjoen keskustassa sijaitsevissa ravintoloissa

Poliisi tutkii tapausta, jossa kaksi nuorta miestä häiriköivät Seinäjoen keskustassa sijaitsevissa ravintoloissa. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että nuoret olivat mm. hajottaneet yhden ravintolan WC-tiloja. – Miehet...

Joukko alaikäisiä anasti ikätoveriltaan takin väkivaltaa käyttäen Ähtärissä

Poliisi tutkii Ähtärissä viikonloppuna tapahtunutta väkivallantekoa. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että joukko alaikäisiä anasti ikätoveriltaan takin käyttämällä väkivaltaa tätä kohtaan. – Osalliset otettiin poliisin toimesta kiinni....

Tampereen hotellimurhasta epäilty vangittiin

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut Tampereella Ratapihankadun varressa sijaitsevassa hotellissa tapahtuneen henkirikoksen epäillyn torstaina 22. tammikuuta todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Epäilty rikos tapahtui lauantain 17....

Tuoreimmat uutiset