Poliisilla oli traktorimönkijän seurantatilanne Aurassa ja Liedossa

Lounais-Suomen poliisilla oli sunnuntaina 1. maaliskuuta iltapäivällä pakenevan ajoneuvon seurantatilanne Varsinais-Suomessa. Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin saaneen kello 14.18 ilmoituksen epäillystä rattijuoposta kantatie 41:llä...

Ihmistä puukotettiin Kaarinassa – Sai vakavat vammat

Poliisilla oli vakavaan väkivallantekoon liittynyt tehtävä Kaarinassa lauantaina 28. helmikuuta aamulla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen Hätäkeskuksen kautta tiedon epäillystä väkivaltarikoksesta Pohjolan alueella sijaitsevalla...

Kolme 17-vuotiasta nuorta on vangittu Turussa tapahtuneesta väkivallanteosta

MOTIIVI uutisoi viime viikolla poliisilla olleen usean poliisipartion operaatio Kunnallissairaalantiellä Turun Mäntymäessä torstaina 19. helmikuuta iltayhdeksän jälkeen. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin perjantaina 20. helmikuuta, että...

Moottoripyöräilijä kuoli Nauvossa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa – Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi

Saaristotien ja Lillandintien risteyksessä entisen Nauvon kunnan alueella Paraisilla tapahtui viime kesän loppupuolella, elokuussa kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Kyseessä oli auton ja moottoripyörän välinen onnettomuus. Lounais-Suomen...

Alaikäistä puukotettiin Turun Mäntymäessä – Osapuolet 17-vuotiaita

Poliisilla oli usean poliisipartion operaatio Kunnallissairaalantiellä Turun Mäntymäessä torstaina 19. helmikuuta iltayhdeksän jälkeen. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että alaikäinen henkilö joutui puukotuksen uhriksi. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas...

Poliisi nappasi ryöstön yrityksestä epäillyn miehen kiinni Turussa

Poliisilla oli kiireellinen poliisitehtävä Turussa keskiviikkona 18. helmikuuta keskipäivällä. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen hieman ennen kello yhtätoista ilmoituksen ryöstöstä Kunnallissairaalantiellä sijaitsevassa apteekissa.  – Tapahtumapaikalla...

Huumepäinen autoilija lähti ajamaan poliisia pakoon Uudessakaupungissa

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Uudessakaupungissa lauantain 14. helmikuuta ja sunnuntain 15. helmikuuta välisenä yönä. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partion kohdanneen Santtion alueella auton, jonka se...

Poliisi pyytää havaintoja Laitilan keskustassa tapahtuneeseen väkivallantekoon

Poliisi tutkii Keskuskadulla Laitilassa lauantain 14. helmikuuta ja sunnuntain 15. helmikuuta välisenä yönä tapahtunutta, epäiltyä väkivallantekoa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin tutkivan asiaa pahoinpitelynä. –...

Jos näet tämän ”Kilpa-Kotarin”, ilmoita poliisille – Varastettiin Taivassalosta

Lounais-Suomen tutkii poliisi pyytää yleisövihjeitä Taivassalossa viime viikolla tapahtuneeseen omaisuusrikokseen liittyen. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Taivassalon Kouvoisista anastettiin maanantain 9. helmikuuta ja tiistain 10....

Lounais-Suomen poliisin partiot nappasivat rattijuopot Porissa ja Paraisilla – Toinen jäi kiinni kahdesti saman vuorokauden aikana

Lounais-Suomen poliisin partiot nappasivat keskiviikon 11. helmikuuta aikana rattijuopot sekä Satakunnassa Porissa, että Varsinais-Suomessa Paraisilla. Paraisilla rattijuoppo jäi kiinni kahdesti saman vuorokauden aikana. Porissa poliisipartio...

Tuoreimmat uutiset