Poliisi on edennyt mallikkaasti Vesilahden ajoneuvopalojen tutkinnassa – Epäiltynä 90-luvulla syntynyt mies

Poliisin tämänhetkisen käsityksen perusteella, vaikuttaa sytyttämisien taustalla olleen epämääräinen ja järjetön vihanpito epäillyn tuntemalle henkilölle, mutta kosto onkin kohdistunut täysin ulkopuolisiin tahoihin, kolmanteen henkilöön ja yritykseen. Näillä ei ole ollut mitään osuutta kiinniotetun toimiin.

Poliisi on tutkinut Vesilahdella tapausta, jossa useita autoja on sytytetty tahallisesti palamaan tiistain 20. tammikuuta ja keskiviikon 21. tammikuuta aikana päiväsaikaan. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että ainakin kolme linja-autoa ja yksi henkilöauto olivat vaurioituneet tekojen seurauksena.

Vesilahden liikenteen linja-auto sytytettiin tuleen varikolla Kaakilan mutkassa tiistaina 20. tammikuuta kello 16.40 jälkeen.

Keskiviikkona 21. tammikuuta kello 12.40 jälkeen Vesilahden keskustan alueella, Aurinkorinteellä, epäillään sytytetyksi henkilöauto sekä myöhemmin saman päivän aikana kello 16.40 jälkeen varikolla Kaakilan mutkassa ollut linja-auto. Tässä palossa vahingoittui myös kolmas linja-auto.

Vahingoittuneen omaisuuden arvo on huomattava. Rikoksia tutkitaan Sisä-Suomen poliisissa törkeinä vahingontekoina.

Poliisi kertoi alkuun, että epäiltyjä tekijöitä on ollut liikkeellä mahdollisesti useampia. Poliisi pyysi kansalaisilta havaintoja tapahtumapaikoilta ja niiden läheisyydestä tekoaikaan alueella liikkuneista autoista ja henkilöistä.

Myöhemmin poliisi kertoo, että se on edistynyt palojen tutkinnassa. Poliisi otti torstaina 22. tammikuuta illalla kiinni ulkopaikkakuntalaisen, 90-luvulla syntyneen miehen, jota epäillään tapahtuneiden autopalojen sytyttäjäksi.

Poliisin mukaan kohdehenkilö yritti paeta poliisia jalan. Kiinniotto tapahtui Vesilahden ulkopuolella. Henkilö on pidätetty ja häntä esitetään myöhemmin vangittavaksi.

Poliisin tämänhetkisen käsityksen perusteella, vaikuttaa sytyttämisien taustalla olleen epämääräinen ja järjetön vihanpito epäillyn tuntemalle henkilölle, mutta kosto onkin kohdistunut täysin ulkopuolisiin tahoihin, kolmanteen henkilöön ja yritykseen. Näillä ei ole ollut mitään osuutta kiinniotetun toimiin.

Poliisi selvittää vielä paikalta poistuneen henkilöllisyyttä. Poliisi pyytää yhä tapahtumapaikoilta tapahtumahetkellä päiväsaikaan havaintoja epämääräisistä henkilöistä ja autoista. Yhteydenotot pyydetään yhä sähköpostitse osoitteeseen: tretoma3.sisa-suomi@poliisi.fi.

Tuoreimmat uutiset

Kaikki väkivaltarikokset

Henkirikokset

Tapon yritykset ja törkeät pahoinpitelyt

Ryöstöt

Seksuaalirikokset

Tuhopoltot

Omaisuusrikokset

Huumeisiin liittyvät rikokset

Petosrikokset

Ilkivaltarikokset

Liikennerikokset

Poliisi pyytää havaintoja

Kavallusrikokset

Koti- ja häiriötehtävät

Kuolemantuottamukset

Laittomat uhkaukset

Matkustuskielto