Poliisi tiedotti 2024 lokakuussa tutkivansa rahoitusyhtiö Blue Finance Suomi Oy:öön liittyvää törkeää rikosepäilyä. Poliisin mukaan esitutkinta liittyi G-sarjan osakkeisiin 1.1.2021 alkaen.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Riikka Laaksonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoi tuolloin, että asiasta tehtiin poliisille useita tutkintapyyntöjä. Niiden perusteella Blue Finance Suomi Oy on lopettanut osinkosaatavien suorittamisen ja etuoikeusosakkeiden takaisinlunastamisen.
Keskiviikkona 26. marraskuuta Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että se on saanut valmiiksi törkeän petosrikoksen esitutkinnan. Asia on nyt siirtynyt syyteharkintaan.
– Asiassa on tutkittu yhtiön osakkeiden myyntiä ja markkinointia 1.1.2021 lähtien. Yhtiön toimitusjohtajaa ja toista henkilöä epäillään asiassa törkeästä petoksesta, poliisi kertoo tuoreeltaan.
Esitutkinnassa poliisi selvitti asiaan liittyvät asianomistajat ja pyysi lokakuussa 2024 kaikkia ottamaan yhteyttä poliisiin. Asianomistajia, eli rikoksen uhreja katsottiin olevan useita satoja eri puolella Suomea. Näistä reilu viisisataa otti yhteyttä poliisiin.
Asia on siirtynyt syyteharkintaan, eikä poliisi tiedota asiasta enempää.
Toisen kokonaisuuden esitutkinta on päätetty.
Kokonaisuuteen liittyen poliisi on lisäksi kirjannut myös toisen tutkintakokonaisuuden, joka koskee ennen 1.1.2021 hankittuja osakkeita. Tässä asiassa oli yhteensä noin 150 asianomistajaa.
Esitutkinta tämän kokonaisuuden osalta on päätetty, eikä asiaa ole toimitettu syyteharkintaan, sillä Blue Finance Oy:llä on vielä näiden ilmoitettujen rikosten ajankohtana ollut mahdollisuus täyttää velvoitteensa.