Vanhus menehtyi Attendo Olarinpuistossa – Yritti hälyttää 11 kertaa apua tunnin aikana turvarannekkeellaan

Attendon mukaan yksikään hälytys ei mennyt perille, eikä niihin reagoitu, sillä molemmat hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat pois päältä.

Espoossa sijaitsevassa Attendo Olarinpuistossa tapahtui viime viikonloppuna vakava laiminlyönti, jossa iäkäs asukas menehtyi omassa huoneessaan tehtyään 11 kertaa tunnin aikana hälytyksen turvarannekkeellaan. Asiasta tiedottaa Attendo.

Attendon mukaan yksikään hälytys ei mennyt perille, eikä niihin reagoitu, sillä molemmat hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat pois päältä.

Attendo Suomen toimitusjohtaja Virpi Holmqvist toteaa tiedotteessa, että Attendon kodeissa on selkeät ohjeistukset siitä, miten puhelimista ja muista työvälineistä huolehditaan.

– Näin on ollut Olarinpuistossakin, mutta ohjeistuksia ei ole noudatettu. Kyse on tehtävien vakavasta laiminlyönnistä. Pyydän tätä sydämestäni anteeksi, Holmqvist jatkaa.

Holmqvistin mukaan menehtyneen asukkaan läheiselle on kerrottu tilanteesta heti sen ilmitulon jälkeen ja vakava laiminlyönti on käsitelty hänen kanssaan. Tämän lisäksi asiasta viestittiin laajasti koko henkilöstölle aiemmin tällä viikolla.

– On osa meidän toimintamalliamme, että vakavista laiminlyönneistä puhutaan sisäisesti. Näin varmistamme, että otamme tilanteista opiksi. Teemme näin jatkossakin silläkin riskillä, että sisäisestä viestinnästä voi joskus tulla ulkoista. Kun tunnustamme ja puutumme yhdessä kaikkiin epäkohtiin, rakennamme niin asukkaiden turvallisuutta kuin vahvempia työyhteisöjäkin, Holmqvist toteaa.

Asiasta on uutisoinut aiemmin ainakin Iltalehti ja Helsingin Sanomat.

Tuoreimmat uutiset

Kaikki väkivaltarikokset

Henkirikokset

Tapon yritykset ja törkeät pahoinpitelyt

Ryöstöt

Seksuaalirikokset

Tuhopoltot

Omaisuusrikokset

Huumeisiin liittyvät rikokset

Petosrikokset

Ilkivaltarikokset

Liikennerikokset

Poliisi pyytää havaintoja

Kavallusrikokset

Koti- ja häiriötehtävät

Kuolemantuottamukset

Laittomat uhkaukset

Matkustuskielto